Olet nyt urkujen oikealla puolella. Tämä on kierroksemme viimeinen piste, jossa tutustumme tarkemmin urkujen rakenteeseen ja tekniikkaan. Käsittelemme urkujen ulkoasua, pillistöä, paljehuoneita, tietotekniikkaa sekä mikrotonaalisuutta. Kerron sinulle ensin urkujen julkisivusta. Voit siirtyä muihin aihepiireihin aloitussivun kautta.

Nyt keskitymme hetkeksi urkujen ulkoasuun. Musiikkitalon pääarkkitehti Marko Kivistö on kuvannut urkuja näin: “Urut ovat taideteosmainen kappale, joka saa nousta esiin kuin tummassa samettisessa iltapuvussa oleva kaunis, kiiltävä koru.”

Urkujen fasadi ei ole kuitenkaan vain koriste: tumman, tammipintaisen urkukaapin ulkopuolella on kymmenen soivaa, 3D-tulostettua pilliä ja näiden lisäksi ilmakanavia. Julkisivun pillit ja ilmakanavat on tehty suomalaisesta biokomposiitista. Sitä saadaan yhdistämällä kierrätysmuovia ja puupohjaista selluloosakuitua. Aiemmin urkupillejä ei ole valmistettu tästä materiaalista; ja näiden urkujen suunnittelijat yllättyivätkin, että biokomposiitin sointi oli niin hyvä.

Fasadissa kiemurtavat pillit ovat matalia bassoääniä. Kaikkein matalimmat äänet lähtevät kuitenkin vielä suuremmista pilleistä, jotka ovat n. 10 metrin korkuisia. Nämä puiset pillit sijaitsevat urkukaapin kummallakin sivulla. Korkeimmat äänet lähtevät taas pienimmistä pilleistä, jotka ovat pituudeltaan vain 8 mm. Nämä sijaitsevan urkukaapin sisällä, kuten suurin osa muistakin pilleistä.

Musiikkitalon urkujen julkisivu on ainutlaatuinen: mitään vastaavaa ei ole toteutettu missään aiemmin. Julkisivun suunnittelivat Harald Schwarz ja Wendelin Eberle urkurakentamo Rieger Orgelbausta.