Kirjoituspöytä oli aikoinaan Axelin isän, Hugo Haartmanin. Työpöydän vasemmalla puolella sijaitsevassa kaapin ovessa roikkuu lyijykynäpiirros, jossa on kuvattuna pieni poika istumassa pöydän alla. Taiteilija on piirtänyt lapsuuskuvan itsestään istumassa isänsä kirjoituspöydän alla. Hän on antanut piirustukselle nimen Ensimmäinen huoneeni. Työpöytä on todennäköisesti valmistettu 1870-luvulla turkulaisessa Bomanin höyrypuusepänliikkeessä. Casa Haartmanissa on myös monia muita Bomanin valmistamia huonekaluja, muun muassa salissa ja makuuhuoneessa. Axel teki itse työpöydän päällä olevan sivulokeroilla varustetun lisälevyn, jotta hänen papereilleen olisi enemmän tilaa. Se ei kuitenkaan oikein onnistunut, sillä hänen mukaansa kirjoituspöytä on aina ollut ”paperien kaaos”.